Muuta osaamistamme

Olemme toteuttaneet historiamme aikana lukuisia erityyppisiä tehtäviä sekä julkisille että yksityisille tahoille, joissa olemme tavanomaisten kehityshankkeiden lisäksi toteuttaneet sovellettuja ratkaisumalleja asiakkaan kulloiseenkin yksittäiseen tilanteeseen ja tarpeeseen, sisälogistiikasta kansainvälisen kaupan erityisvaatimuksiin. 

Räätälöity konsultointi

Osaajiemme monipuolinen liike-elämän taustakokemus mahdollistaa hyvinkin pitkälle erikoistuneiden hankkeiden, selvitysten ja toteutusten läpiviemisen. Yhdistämme tarvittaessa resursseja kumppaniverkostomme kanssa, tuottaaksemme asiakkaalle optimaalisen osaamiskokonaisuuden.

Resursointi 

Tarvittaessa olemme yrityksellesi erittäin helppo ja joustava tapa saada tilapäistä vahvistusta resursseihinsa.

Meiltä voi henkilö siirtyä määräajaksi yritykseenne vastaamaan kehitysprojektin saattamisesta käytäntöön - esimerkiksi kriittisen 2-6 kuukauden ajaksi.
Voimme myös tukea projektin onnistunutta toteutusta sopimalla järjestelystä, jossa henkilömme on yhtenä päivänä viikossa johtamassa projektia yrityksenne tiloissa.

Tapahtumajärjestelyt

Meillä on kertynyttä kokemusta tapahtumien käytännön järjestelyistä useilta vuosilta ja lukuisista tilaisuuksista. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä yrityksesi kanssa esimerkiksi seminaarin järjestelyineen.